Kuulumisia

Oon pysyny tästä nettimaailmasta poissa, mutta läskiahdistus ei oo jättänyt mua rauhaan.

Luin viimeisen postaukseni äsken ja täytyy myöntää, että kuulostaa sairaalta. Mutta silti tälläkin hetkellä ajatukseni on siinä, että muutama kilo saa lähteä. Ei mulla oo kiire, koska haluun kuitenki edes yrittää nauttia tästä loppukesästä ja muutenki elämästä, mutta ylöspäin paino ei saa mennä. En vaan kestä sitä läskiä oloa. Se on sietämätön. En tajuu miten joku voi saada tyydytystä siitä, että ahtaa ittensä täyteen paskaa. Siitä tulee vaan väsyneeks ja kiukkuseksi.

Oon koko päivän painanu duunia (syöny tietty välillä) ja söin kolme karjalanpiirakkaa iltapalaksi. Siitä on jo yli tunti ja edelleen tuntuu, että maha poksahtaa sekunnilla millä hyvänsä. Pakko käydä vielä pissalla ja mennä makaamaan... tää ei oo pelkästään mitään psyykkistä vaan fyysisesti oikeesti SATTUU.

Appelsiini kommentoi viime postaukseeni... (oot ihana!!!) oot täysin oikeessa tossa kuva jutussa, nyttenki ku paino on noussu vaan pari kiloa liikaa(kesäturvotus) niin katson vanhoja kuviani.. itseasiassa mulla on niissä just se vartalo mitä oon halunnuki. Oikeesti. Mulla oli se! Haluun sen takas ja nyt tiedän, että se ei oo mahdotonta. Yritän tehä sen kuitenki hitaasti ja jättämättä mitään pois ruokavaliostani. Koitan kaikkea kohtuudella ajattelutapaa, sillä jos miettii niin ensimmäiset suupalathan oikeesti on ne kaikkein nautinnollisimmat.

Enkä oo hakenu apua. Ainut mihin aion hakea on ettei menkkoja oo ollu kohta puoleentoista vuoteen... ne vois saaha takasi jos joskus haluun lapsia. Mutta ahdistuksesta en hiiskukaan. En. En. En. Näin oon päättäny koska parempia päiviä on koko aika enemmän. I'm going to survive.