tiistai 21. syyskuuta 2010

äh




Edelleen hukassa.
Paino ehkä hitusen noussut.... ahdistaa.
Oon taas takas siinä, että yks ylimääränen porkkanakin saa aikaan mielettömän ahdistuksen. Äh.
Aurinko ja se lämpö takaisin, niin enköhän mäki piristyis ja vois olla miettimästä kaikkea paskaa.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Syyskuu


Joka kerta kun ahdistaa, niin tuntuu, että aika ei kulje eteenpäin. Kuitenkin nyt on jo syyskuun alku? Enää puolivuotta lukiota ja olen vapaa. Tulevaisuus pelottaa, kirjoitukset menevät huonosti, tiedän sen jo nyt. En vain jaksa lukea niihin. Entä mitä kirjoitusten jälkeen? En todellakaan tiedä mitä sitten teen. Haluaisin pois vain tästä maasta.. johonkin lämpimään paikkaan, missä voisin aloittaa alusta ja olla onnellinen. En vain tiedä osaisinko.

En ole käynyt lukemassa teidän rakkaiden blogeja (ja ehkä ihan hyväkin niin, parantumiseni kannalta meinaan), mutta nyt päätin ajankuluksi lueskella. Itken. Miksi toiset joutuu elämään helvetissä? :'( Elämäni tuntuu kamalalta, mutta osalla teistä menee minuakin huonommin. Kunpa osaisin auttaa.. mutta en osaa edes itseäni joten miten osaisin muita!?

Uskoin, että pystyn lopettamaan laihduttamisen heti kun vain haluan. No eihän se niin tietenkään ollut. Ei tilanne pääni sisällä ole oikeasti edennyt mihinkään suuntaan. Olin varma, että olen vahvempi kuin tämä sairas mieli. Mutta ei. Tuskin kukaan on jos näin pitkälle on jo mennyt. Yli puolivuotta ja 20kiloa sitten olin vahvasti erimieltä.

Olen menettänyt useita ystäviä, he eivät kai vaan jaksa minua. Ja ymmärrän kyllä täysin.. suutun ja raivoan nykyään todella pienestä, en ole niin iloinen kuin ennen. Yritän kyllä hallita tunteitani ja pitää ne piilossa. Ei se vain ole niin helppoa kun on sisältä aivan rikki ja väsynyt. En tiedä kauan jaksan enää.

Yksi asia mistä olen päässyt eroon on vaaka. Käyn sillä tosi harvoin, koska se saa mut oikeesti ahdistumaan. Luotan enemmän peiliin, vaikka sieltäkin kuulemma nään itseni väärin. Vaaka kuitenkin kertoo sen raan totuuden, kun peilistä taas voin kuvitella mitä itse haluan.

Koulu alkoi muutama viikko sitten ja ensimmäisten päivän jälkeen olin valmis heittämään hanskat tiskiin. En kuitenkaan tehnyt niin. Olen käynyt siellä päättäväisesti ja yrittänyt oppia jotain uutta. Huonolla menestyksellä tosin.. Mutta ainakin olen ollut paikalla ja aion päästä lukiosta pois ensi keväänä. Ja sen jälkeen pidän varmaan taukoa opiskelusta, se ei vaan oo mun juttu.

Oon saanu kehuja siitä kuinka hyvältä näytän, joten täytyy jaksaa hymyillä. Se on vaikeaa, mutta kyllä mä sen korkeintaan 8 tuntia päivässä jaksan. Miten toiset voi nähdä tän kropan täydellisenä?? En ymmärrä. Tai no joskus, (ehkä kerran kahessa viikossa) on hetki jolloin tunnen itseni sopivaksi ja hyväksyn itseni. Olen jopa ylpeä siitä mitä olen liikunnalla ja itsekurilla saanut aikaan. Näkyviä lihaksia ja luita, tykkään. Mutta, se ei todellakaan ole ollut helppoa. Käyn melkeinpä päivittäin zumbaamassa, tanssitunnilla tai bodybumpissa. Poljen joka arkipäivä pyörällä lähemmäs 20km ja silti en iltaisin käy edes koneella, koska en halua vain istua paikallaan. Sairasta? Kyllä.

Olen yrittänyt päästä näistä ajatuksista eroon ja välillä olenkin voinut vain nauttia ja olla ajattelmatta. Kuitenkin pian ajatukset taas palaa ja tunnen olevani kotona. Tai siis ne on jo niin arkipäivää, että ilman kontrollia olen hukassa.

Palelen. Mutta se on normaalia kun puuttuu rasvakerros. Inhoan sitä kun sormet ja huulet alkaa sinertää kylmyydestä. Samaan aikaan kuitenkin rakastan sitä, että tiedän syöneeni tarpeeksi vähän.

En ole ihan niin negatiivinen, mitä tästä valitustekstistä ehkä saa ymmärtää. Mutta pakko purkaa jonnekin tätä kun en kenelle vaan voi mennä selittämään, ei he ymmärtäisi. Harva ymmärtää miltä musta tuntuu. Onneksi kuitenkin jokaisessa päivässä on myös niitä ilon hetkiä, kuten tanssitunnin jälkeen. Olo on sanoinkuvaamattoman ihana. Olen iloinen ja kaikki on hyvin. Hetken.

En tiedä miten tästä eteenpäin. Päivä kerrallaan ja yritän pitää ystävistäni kiinni. Jaksamisia kaikille ja ei haittaa vaikka kukaan ei tätä edes olisi jaksanut lukea kokonaan.. ainakin voin itse joskus palata ajatuksiini ja katsoa mihin suuntaan ollaan menty.

-Alisa Jasmina

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Heinäkuun lauantai

Tähän mennessä lämpimin kesä suomessa mun elämäni aikana, mahtavaa!!
Rakastan tuota aurinkoa ja lämpöä, vaikka yöllä hikoilenkin sängyssä ja ähkin kun en saa unta... ei se edes haittaisi jos ei tarvitsisi päiviä istua vielä töissäkin, mutta kestän senkin. Enää kolme viikkoa ja sitten taas kouluun. Loman aikana oon ehtiny käymään ulkomaillakin pyörähtämässä. Voin kertoa, että oon tuntenu itteni jopa eläväksi! Love my friends <3

Mä aion parantua. En aio ahdistua vaikka syömiset ei olisikaan niin 'hyvin' kuin haluaisin. Mä en oikeesti halua enää edes laihtua.. koska kohta oon samanlainen luuranko kun yks työpaikallani. Mulle on huomauteltu kuinka vähän muka syön safkiksella ja tauoillakaan en koske niihin tarjolla oleviin pulliin. En vaan pysty syömään enempää siellä. Tuun jo täyteen siitä kun nään kaikki muut ahmimassa niitä kaksin käsin. mutta mä pelkään, että seuraavaks mä oon puheenaiheena kun en oo paikalla.. Viimesimpänä päivänä siellä on jaaritltu kuinka tämä yksi on vaan 'luut ja räkää välissä'. En halua. en halua. Joten nyt tosissani aion syödä enemmän.

Käyn kuitenkin lähes joka päivä zumbaamassa (3-5 kertaa vkossa) ja arkipäivisin poljen töihin ja takas (n.13km yhteensä), joten miten mä edes oon pärjänny alle 1000kcal päivässä? En todellakaan tiä. Mut nyt se alkaa näkyä... luut törröttää jo vähä ikävästi jaloissa. Haluun mielummin lihaksikkaamat jalat joten tolla liikunnanmäärällä kaiken pitäis muuttua lihakseksi, eikö ? :)

Hyvää kesää kaikki ihanaiset ! <3 oli ihana kuulla , että kaikki ainakaan ei ollut mua unohtanut. Ja anteeksi sekava teksti.. vähän heikko olo tälläkin hetkellä ja mietin jos menisin syömään, oikeesti.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Kesäloma

hei kaikki!
Ootte jo varmaan unohtanu mut, mutta mä en oo teitä. Oon miettiny mitähän teille kuuluu, mutta oon koittanu pysyä erossa tästä kaikesta ja selvittää omaa päätäni.
En oo kyllä onnistunu, en tiedä mitä haluan.

Välttelen vaakaa, mutta uskon painavani n.56kg. Ei mun pitäny laihuttaa ees tähän asti? No mut en osaa vieläkää lopettaa.

Koko kesän oon ollu töissä ja jatkan siihen asti, että koulu taas alkaa. Liikun aina töiden jälkeen ja oon ihan poikki koko aika. Välillä saatan syödä enemmän , koska muka tajuan etten haluu muutttua luurangoksi ja jos jatkan samalla tavalla niin muutun ennenkuin tajuan, mutta ei. Silloin tulee aina kamala ahdistus niinkuin tälläkin hetkellä. Pakko kai lähteä vaan lenkille vaikka tänään piti olla tän viikon ainoa lepopäivä. :( tyhmä mikä tyhmä.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Keskiviikko


Tänään on ollu mahtava päivä! Ei normaali koulupäivää ja erittäin epänormaali suomen sääki... TUO AURINKO JA LÄMPÖ.

Rakastan lämpöä.


Kuitenkin mun kroppa on nykyään aina kylmä. Onko teillä sama?

Tänäänkin oltiin pihalla ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Toiset ottaa pitkähihaisia pois.. mä olen takki päällä ja sormikkaat kädessä . Mulla oli oikeestaan sopiva ja toiset pakahtu kuumuudesta. Loppujen lopuks frendi kysy 'Eiks sulla oo hirveen kuuma ku sulla on noin paljon päällä!' Totesin vaan, että; 'Ei. Mulla on itseasiassa vähän kylmä, kokeile mun sormia...' otin sormikkaat pois ja muut ihmetteli miten mun sormet oli jääkylmät. Ja ihmettelin kyllä itekin. Hate it.

Vaikka kuinka syön, oikeesti oon lisänny syömisiä.. niin tuntuu että olen entistä enemmän jäässä :s en yksinkertaisesti ymmärrä.

Mutta en masistele. Kesä tulee ja tuo aurinko lämmittää edes vähän, jos ei fyysisesti niin ainakin henkisesti! Mahtavaa :)

Huomenna vietetään lomapäivää grillaillen ja minähän en ahdistu. En ahdistu. En ahdistu.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Monday



Yksi lukija on lähtenyt :( Oonko niin tylsä.
Mutta te kymmenen olette erittäin tärkeitä, oikeesti. Kiitos!

Eilen leikin siskon pojan kanssa.. 'Sun sormet on ihan kylmät'. Niiin ja itseasiassa koko kroppakin. Vaikka kuinka syön niin silti palelen. :s

Mielialat on tänään heitelly ääripäissä. Aamulla teki mieli itkeä, ja raivota. En yksinkertaisesti jaksanut. Koululiikunta kuitenkin piristi, sillä meillä oli afrotanssia. Hauskaa oikeesti :D:D kaikki pomppii niin tyhmän näköisesti ettei voi muuta kuin nauraa.

Koulun jälkeen tulin kotiin ja ei pitänyt tulla edes koneelle. (Anteeksi muuten, että en ole kauheesti ehtinyt kirjoitella ja en ehdi kyllä nyt tulevaisuudessakaan hyvin...) Mun pitäis lukea kirja huomiseksi. Lähes 300 sivua jäljellä, enkä jaksa edes yrittää. Luuseri.

Nyt yritän mennä tekemään muita läksyjä. (Eli okeesti pohdin pääni puhki, että pompinko hullunlailla salkkareiden aikana vai en. Tunnen itseni luuseriksi jos en pompi, mutta haluaisin tästä noidankehästä eroon.... en ole anorektikko ja haluan eroon tuollaisistta pakkotoiminnoista.)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ! (:

torstai 6. toukokuuta 2010

There's a thin line 'tween the dark side and the light side


Ihana kuulla, että teillekin kuuluu hyvää (tai ees ihan ok). Tänään aamulla nukuin pommiin, enkä ehtinyt keittää kahvia. Olin jossain ihme tilassa koko koulupäivän, en oikee heränny missään vaiheessa. Yhteiskuntaopin tunnilla kesken videon silmät vaan painu kiinni. Mutta ei se mtn, koulun jälkeen kävin hoitamassa yhden asian. Oon pari viikkoa ollu paineissa yhdestä aiheesta ja tänään se selvisi paremmin kun oisin osannu kuvitella. Oon älyttömän helpottunut.

Ja siitä lähtien päivä vaan parantunut!! Poljin kotiin ja sain vihdoinkin kahvia. Miten mä oon ennen pärjännyt ees ilman sitä? Viideltä lähin sitte zumbaamaan. En oo moneen päivään pystyny oikeen liikkumaan, koska sunnuntaina onnistuin telomaan jalkani. Oli niin ihana fiilis kun pääs kunnolla irrottelemaan :) ah.

Viikonlopun suunitelmista en vielä tiedä... ainut, että huomenna on luvassa kaksi zumbatuntia (koulussa ja illalla toinen) ja lauantaina mahdollisesti myös yhdelle zumbatunnille. Miten niin oon hulluna siihen lajiin? Yritän tehdä siitä postauksen tässä lähiaikoina, en vaan kauheesti oo ehtiny koneella olemaan. Kauhulla odotan äitienpäivää ja kahvihetkiä :/ Mutta onneks mulla on tää herkkulakko mihin voin aina vedota! Jaksamisia kaikille, kesä tulee ja aurino paistaa <3

tiistai 4. toukokuuta 2010

Tiistai

Viime viikonloppu meni päin persettä. Kolmen päivän ahmiminen!
Nyt onneksi olen saanut taas hieman itsekuria takaisin. Eilen meni aamupäivä paastoten, mutta illalla porukoiden kanssa oli pakko syödä. Tänään sitten syönyt jo normaaliruokatymin mukaan. Paluu tuttuun ja turvalliseen, jees (:

Oon päättäny lopettaa tän masistelun, koitan miettiä positiivisesti. Sillain jos jaksais vähä paremmin :)

Oon muuten ihan koukussa tuohon supersize vs superskinny sarjaan (dieetit vaihtoon). Youtubesta oon tän ja eilisen päivän aikana kattellu niitä jaksoja ja ehkä vähän ruvennu tajuumaan, että ei tarvi ihan niin tarkkaan kattoa mitä syö. En mä kuole jos en tiä jokasen annoksen kaloreita. Ja vaikka kalorit nousee päivässä yli 1000, se taitaa olla vaan hyvä juttu...... tai en mä tiä. Toivottavasti ainakin.

Mitä teille kuuluu ?

lauantai 1. toukokuuta 2010

Sunnuntaiahdistus

Hei. Olen turvonnut. Olen porsas. Olen kuvottava. Olen läski.



Vappuna tuli syötyä varmasti enemmän kuin tavallisesti syön edes viikon aikana. Perjantaina SEKÄ lauantaina. Hyii. Olisi pysynyt edes yhdessä päivässä. Päätin, että en aio ahdistua. Söin kaikkea paskaa (patonkia, juustoa, suolakeksejä, viinirypäleitä jne).

Mun mahalaukku on vennynyt aivan valtavasti ja maha pömpöttää, ei hyvä sillä tänään oon menossa shoppailemaan.. noo taidan ostaa sovittamatta farkkulegginsit (farkkuja en pysty). Tarviin kuitenkin uudet housut, koska kaikki farkut on mulle aivan liian isot nykyään (justhan mä ostin ne?? o_O) ne roikkuu päällä, ei enää sillai kivasti vähä löysästi.. vaan liikaa.

Söin koko ajan nuo kaksi päivää, vaikka mulla oli monta kertaa eilenkin maha kipeä ja huono olo siitä ruokamäärästä. Ei niinkään ahdistanut, bloggasin sen ajatuksen päästäni jotenkin ouodosti(?). Mutta kun sisälleni ei oikeesti mahtunut mitään ja silti söin. Tyhmä vai tyhmä?

Päätin, että syön itseni aivan ähkyyn, oikeesti oksennuksen partaalle.. niin sitten ei pitkään aikaan tee edes mieli syödä niin paljon kun mietin sitä kuvottavaa oloa. Tämän viikon otan sitten erittäin tarkasti, en syö ollenkaa ruokia jotka saattaa johtaa suurempiin määriin (ei ihan ahmimiseen, mutta santsaamimseen kuitenkin). Eli kiellettyjä on lisäksi ehdottomasti leipä, viinirypäleet, murot.

Vaalle en aio mennä kun aikaisintaan perjantaina. En suoraan sanoen halua tietää paljon se nousi ahmimisteni johdosta. Haluan vain niistä eroon, ilman, että tiedän tarkkoja summia. Uskon kuitenkin että kalorit pysy alle 5000 yhteensä, joten saan ne pois aika nopeasti vähentämällä syömisiä nyt vain radikaalisti.

Jottei teksti kertoisi vain ruuasta, niin kerron lyhyesti vapustani. Perjantaina näin ystäviä stadissa. Käytiin pyörähtämässä kaivarissakin, mutta se oli järkyttävä teinihelvetti. Enkä suoraan sanoen ymmärrä miksi sinne täytyy mennä ryyppäämään jos on niin kylmä ja huono sääkin? No menin sitten ystävälleni yöksi.

Lauantaina juuri heränneen, turvonneena tankkerina sain kuunnella ystäväni äidiltä kuinka olen kuihtunut ja päläpälä. Anteeksi, mutta en olisi ollenkaan jaksanut kuunnella koska tunsin kuinka mahani oli turvonnut kuin ilmalaiva. Saarnan jälkeen olikin vuorossa ruokailu, jossa hän selkeästi tarkkaili syömisiäni. Ahdistus. Oikeesti kamalin ruokailuhetki pitkään aikaan, mutta selvisin hengissä! Ruokailun jälkeen hengasin vielä jonkin aikaa ystäväni kanssa ja lähdin kotia kohti. Illalla lähdin vielä siskolleni viettämään iltaa (lue: syömään ja juomaan).

Tuli ehkä vähän sekavaa tekstiä, mutta vappu on vappu ja silloin ollaan sekasin, eikö. Heh. Mutta miten teihän vappu meni? Viikon jälkeen kun toivottavasti olen taas lähempänä 59kg yritän sitten lisätä syömisiä normaalimmiksi. :) Wish me luck.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Vappuaatto


Nopea aamupostaus. Aikaa olisi ollut enemmänkin, mutta netti katkesi.. Olisin myös voinut nukkua pidempään, mutta nykyään se ei ole enää helppoa. Kenellkään hyviä neuvoja? Koska olen usein kuitenkin väsynyt, mutta en vain saa unta.

Tänään aamulla paino oli 59,4kg.. eli noussut hieman. Söin eilen kuin porsas..... mutta en masennu. Tänä viikonloppuna aion todellakin pitää hauskaa. Pääsen viettämään laatuaikaa erään ihanan ystävän kanssa, jota en ole vähään aikaan edes nähnyt. Samalla nään myös muita ihanuuksia. Awesome!! Wish me luck, etten ahdistu. Aion onnistua.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Keskiviikko

Kirjoitin eräällä foorumilla .. ja ajattelin, että senhän voisi julkaista täälläkin. Edelleen olen hukassa.

Kyllä, itselläni se on ainakin tällä hetkellä sitä, että en tiedä mitä olen ja mitä haluan olla. Olen nimittäin saavuttanut tässä lähiaikoina ensimmäisen tavoitepainoni, ja en tiedä haluanko jatkaa eteenpäin.... Toisaalta en osaa päästää näistä tavoista eroonkaan.

Se, että jokaiseen asiaan ei pysty itse vaikuttamaan. Itseasiassa kun tuntuu, että kaikki kusee ympärillä, niin itsekuri on avainsana minulle. Vaikka kaikki kaatuis, niin yhteen asiaan voisin olla edes tyytyväinen... syömiseeni. Siitä päätän tasan minä itse, eikä kukaan muu.


Anteeksi, että en ole paljoa kirjoitellut, koitan vain tällä hetkellä selvittää päätäni. Huomenna ehkä enemmän.. tai viimeistään ensiviikolla. Jakselkaa odottaa ja viettäkää hauska vappu! Itsekin yritän..

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Sunnuntai



En tiedä mitä ajatella.
Söin eilen paljon, oikeesti älyttömän paljon. Voisin vaikka listata kaiken, joku järkevämpi saa sitten yrittää päätellä paljon tuli kaloreita, itse en jaksa miettiä kuin niistä mitä varmasti tiedän.
Aamupuuro ja muki kahvia (alle 150kcal)
Lounaaksi kolme grillattua kevytnakkia & salaattia (n.200kcal?)
Välipalaksi viili+mehukeitto (100kcal)
Päiväruoaksi 6 palaa itse tehtyä pizzaa. (pellillinen=16palaa) En todellakaan ymmärrä miten pystyin ahtaamaan sisälleni edes noin paljon... olo oli kuin virtahevolla syötyäni. Hyvä, että pystyin kävelemään omaan huoneeseeni.
Illalla söin vielä kaksi porkkanaa ja omenan. Ajattelin, että olo tulis kevyemmäksi jos vähän söis vielä jotain noiden pizzojen jäkeen, mutta tälläkin hetkellä (klo 10 aamulla) olen aika täynnä. Kohta kuitenkin ois tarkoitus mennä syömään aamupalaa.

Kyllä mä eilen liikuinki, ettei ihan vaan syömiseksi mennyt. Kävin meinaan zumbaamassa (teen tästä blogimerkinnän kunhan vain kerkeän!! Odottakaa rakkaani :)) ja lisäksi poljin pyörällä n.15km !

Ettei tää blogi menis pelkästään ruokien kyttäämiseksi (ja jotta saisin itsekin muuta ajateltavaa) niin ajattelin kirjoittaa nukkumisesta. Miten te nukutte?

Itselläni ei ennen ollut minkäänlaisia ongelmia nukkumisessa. Nukahdin helposti ihan missä vain, jopa bussissa yleensä otin puolen tunnin päiväunet. Nykyään väsyttää paljon (energiavaje.. i know), mutta silti nukahtamiseen saattaa mennä yli tunti illalla. Pyörin pyörin ja pyörin. Lopulta toivottavasti nukahdan. Yöllä kuitenkin herään useita kertoja ja katselen kelloa monta kertaa ennenkuin nukahdan uudestaan. Kamalaa. Nukun siis nykyään tosi katkonaisesti. :/ Onko teillä jotain vinkkejä?? Lisäksi viikonloppuisin ennen nukuin helposti pitkään heräämättä kertaakaan. Nykyään on saavutus nukkua yhdeksään asti. Ja siltikin arkipäivisin ei millään jaksaisi nousta seitsemältä, jotta ehtii kouluun.

Hmm. Saakohan tästä tekstistä edes selvää. Anteeksi, en jaksa tarkistaa ja lukea uudestaan. Sillä lähden nyt aamupalalle.... yritän vielä ainakin tänään syödä sen kummemmin miettimättä ja jos paino ei nouse niin yritän jatkossakin.

Vastauksia edelliseen postaukseen, rakastan sitä kun joku kommentoi ja tiedän, että on lukenut merkintäni!! Kiitos siitä erittäin paljon <3

eveliina: Noin neljässä kuukaudessa. Aloitin kunnolla laihduttamaan vuoden alussa (karkkilakko tammikuun alussa, herkkulakko helmikuun alussa jne.) ja nyt on siis yli 10kg lähtenyt.

Appelsiini: Kiitos!! Varsinkin sinun sanasi merkitsee erittäin paljon <3 Annat voimia jaksaa tätä paskaa. Mutta jouduin kuitenkin kieltäytymään avusta. En koe olevani niiiin sairas, että tarvitsisin apua ja en pystyisi itse selviämään. Ainakaan vielä. Niin ja miten voi olla mahdollista, että paino vielä laskisi kun rupee syömään enemmän? Olen aina kuvitellut, että tässä vaiheessa muutama kilo tulee pakostakin takaisin. Outoa.

ARGH ! osa tekstistä katosi ja jouduin kirjottamaan useampaan kertaan.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Sekaisin ?


appelsiini: (vastaan nyt tässä kommentiisi, jotta sinä ja muut joita ehkä kiinnostaa huomaa)
En tiedä minkä takia, mutta jotenkin mun silmät on yhtäkkiä auennu ja mua on ruvennut jopa pelottamaan tää touhu. Liikun joka päivä.. vaikka tiedän, että lepopäivät ois tärkeitä. Syön jatkuvasti alle kulutukseni ja tämän takia mulla on aina kylmä ja heikottaa.

Söin eilen paljon, silti aamulla painoin tänään vielä vähemmän? meinaan 59,1kg. Lisäksi olen tänään syönyt jo erittäin paljon ja puolen tunnin kuluttua alamme isän kanssa tehdä pizzaa. Ja kyllä vain, itse ehdotin pizzaa ja aion syödä hyvällä omalla tunnolla.

Taistelen oikeesti sitä vastaan, että söisin hyvällä omalla tunnolla. Kuitenkin heti syömisen jälkeen, kun olo on täysinäinen tulee ahdistus. :s mutta nyt yritän taistella sitä vastaan!! En haluu kuihtuu olemattomiin.

Herkkuja (leivonnaisia, karkkia, sipsiä, jäätelöä jne.) en kuitenkaan ala syömään, koska pelkään kuollakseni menettäväni kontrollin ja paisuvani hetkessä takaisin vanhoihin mittoihin ja vielä ylikin.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Of course it's hard. If it was easy then everybody would do it.


Eilen aamupaino 59,3kg !! Mitä mitä mitä, painoin kilon vähemmän kuin kuvittelin.
Tämä tarkoittaa, että olen saavuttanut ensimmäisen tavoitteeni. Kyllä vain. En olisi uskonut aloittaessani (päälle 10kg painavampana), että päätyisin tähän kokoon, ainakaan näin pian.
Nyt on niin voittajafiilis! :) Lopullinen tavoitteeni on 57kg.....

Olen jo koittanut alkaa syömään enemmän nyt kun pääsin ensimmäiseen tavoitteeseeni, koska minulla ei ole kiirettä päästä tuohon 57kg. Eikä välttämättä edes tarvetta päästä siihen ollenkaan. Tällä hetkellä olen tyytyväinen kun katson peiliin, ei näy löysää. Iso osa painostani on lihaksia ja kiinteää, joten se ei haittaa. En ole koskaan halunnutkaan tikuksi.

Ongelmana tässä on se, että olen aivan hukassa, paljonko päivässä pitäisi syödä ettei paino laskisi? Tuntuu, että nyttenkin syön luvattoman paljon.. ja silti vain lukemat pienenee. Nyt joku järkevä, voisi kertoa esimerkkipäivän hyvästä syömisestä, niin että paino pysyisi samana. (Ja muistuttaisin, että en syö herkkuja.. joten niitä ei kannata listalle laittaa :))

This is not really me
You're an angel not asking who I am
You understand
That is not really you
You look at me as if I'm something more
Well dream on

Welcome to my life
You see it is not easy
But I'm doing all right
Welcome to my dream
It's the only one who needs me
And stays right by my side


ps. tuo kuva.. näyttäisinpä tuolta! Olen ihastunut farkkushortseihin ja kesällä haluaisin päästä käyttämään niitä yhtä hyvän näköisesti ! :)

maanantai 19. huhtikuuta 2010

no pain, no gain

Oon rikki. Poikki. Katki.
Mua ei kiinnosta kommunikoida kenenkään kanssa. Haluun vaan nukkumaan.
En jaksa edes olla koneella. Kirjottelen heti kun vaan vähän piristyn... siihen asti fiilistelkää Jenni Vartiaista.

Mä olen aina paikalla mutta läsnä en
Se hymytön ja kai vaan niin kiittämätön
Ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla

Mikään mitä teen ei ravista mua hereille
Asiat on hyvin, vaikken sitä ansaitse
Sinä olet siinä, kaikkihan on kunnossa
Enkä kerro mitään, kun en tahdo loukata

Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi
Kenen mukaan jäikään minun ota tahtoni?

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Not eating light makes your clothes too tight.


Ootteko lukenu kirjoja, jotka kertoo syömishäiriöstä? Viime torstaina kävin lainaamassa pari kirjaa ja viikonlopun aikana luin teoksen 'Ihana meri'. Oli aika koskettava, mutta jollain tasolla se silti inspiroi mua laihtumaan lisää. Ei hyvä.
Tämän jälkeen alotin lukemaan toista kirjaa 'Tapa minut, äiti!'. Olen lukenut ensimmäiset sata sivua ja kirja on erittäin ahdistava. Apua. Tuohon helvettiin en halua, joten olen pakottanut itseni syömään n. kolmen tunnin välein.

Eilen oli aamupaino 60,4kg ja en tiedä mihinhän päin se on nyt menossa.. toivottavasti alaspäin tai suht sama. Ei, en oo ahminu. Mutta syöny terveellisesti 5 kertaa tänään.

Aamulla 3/4dl puuroa
Koulussa kasvishernekeittoa, pari palaa porkkanaa ja munan valkuainen
Kolmen aikaan omena
Kuudelta vähän pastaa & jauhelihakastiketta, kurkkua, tomaattia ja raejuustoa
Kahdenksan jälkeen söin vielä appelsiinin ja vähän ravatonta banaanijogurttia

Mulla ei oo oikeestaan kertaakaan ollu päivän aikana edes nälkä, en ymmärrä? Mulla on kuitenki vähän pyörryttäny ja heikottanu, niin pakotin itseni syömään.

Huomisesta en sitten tiedä. Suoraan koulusta lähden ainakin hulluille päiville! Kai siinä jossain välissä täytyy koittaa syödäkin.............

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Only I Can Let Myself Fail


Viikonloppu takana. Hyihyihyi, kun tuli syötyä liikaa. Onneksi kävin lauantaina kuitenkin zumbaamassa ja eilen tuli käveltyä mukavasti. Tänään söin vaan aamulla jogurtin ja puolikkaan banaanin, sillä aion selvitä huomiseen asti. Ei oo itseasiassa edes nälkä. Yleensä en skippaa ruokien yli, mutta aamulla olin niin turvoksissa, että pakko turvautua tilapäisesti tähän. :/

Eilen oli mahtava päivä, mahtavassa seurassa. Sellaisia ehdottomasti lisää!! Kiitos kiitos kiitos :)

Tänään aamulla kävin tekemässä kokeen ja huomenna on tiedossa vapaapäivä. Vois katsoa sinkkuelämää elokuvan, mitä tykkäätte siitä? Niin laihoja ne kaikki siinä , hyvää thinspoa.

Ihana sää ulkona! Auringosta saa jo niin paljon energiaa lisää. Love it.
Huomennakin saa paistaa, kiitos.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

• FINISH WHAT YOU STARTED!


Hmm , en mä ehkä olekaan niin nolla. Torstaina aamulla kävin siis vaalla > 60,6kg !!
Ei oo kertaakaan näyttäny vielä noin vähän :) oon ilonen. Ja mun tavotehan on koko aika ollu päästä kesään mennessä siihen 60kg..... ei enää vaikuta pahalta tavotteelta. Mä tuun onnistumaan ja pääsemään alle!

Miten teillä on menny ?

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

The Difference Between WANT & NEED is Self-Control



Koeviikko mennyt päin vittua, jokaisesta kokeesta hylätty.
Mä olen täys nolla. Oikeesti. Haluun pois.
Pelottaa. Huomenna aamulla vaalle.. paljonkohan painan. Voin kertoa vastauksen; LIIKAA!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

LOMA

1 lukija lisää, mahtavuutta !

Olen iloinen. Ihana tunne.

Ei, en ole laihtunut. Olen paisunut (joka ei tietenkään oo niin hyvä juttu), mutta silti oon onnellinen. Kyllä elämä sittenki taitaa olla elämisen arvoista. Iha mahtavia ollu viimeset pari päivää. Ystävien kanssa tullu vietettyä aikaa. En oo niin paljoo ahdistunu ruuasta ja oon syöny suht normaalisti.

Eilen. Apua. Eilen eräs ihana henkilö sanoi '**, sä näytät hyvältä!'. En tietenkään osannut sillä hetkellä ottaa kohteliaisuutta, vaan kielsin asian. Jonka jälkeen kyseinen henkilö jatkaa kehumista. IHANA. Kiitos. Oikeesti ne sanat merkitsee niin paljon. (Hulluako?)

Joskus kun alotin laihduttamaan niin ajattelin, että laihdutan siihen asti, että k.o. henkilö huomaa minun laihtuneen. (tyhmää , eikö? motivaatiota täytyy kuitenkin jostain löytää). No eilen sitten hän ensin tulee halaamaan innoissaan kun huomaa minut. Ottaa askeleen taakse päin ja katsoo hymyillen suoraan silmiin. Hiljainen hetki. Katse laskee silmistä varpaisiin ja nousee takas ylös, ja kuulen sanat.

Se, joka väittää, että laihtuminen ei tee onnelliseksi. Tsädääm, olet väärässä. Ainakin minun kohdallani se on tähän asti pitänyt paikkansa. Tiedän, että kyseinen henkilö tarkoitti tyylini muuttuneen aikuisempaan ja tyylikkäämpään suuntaan. Mutta herranjumala enhän minä ennen olisi kehdannut kulkea vaatteissa, joita rakastan. Eikä ne vaatteet itsessään tee kauniiksi.. vaan itseluottamus. Olen saanut niiiiiiiin huimasti lisää itseluottamusta laihtumisen myötä.

Arkeen palaaminen tietysti ahdistaa, mutta onneksi olen saanut taas viikonlopun aikana lisää motivaatiota. Haluan kuulla seuraavalla kerralla nuo sanat uudestaan ja sitten taas uudestaan. Haluan näyttää vielä paremmalta!

Loppuun vielä thinspo kuva.. täydellistä kroppaa tavoitellessa. Minä aion onnistua, olen varma siitä. Tänään en aio murehtia mistään ja aion vain rentoutua. En lähde salille. En liiku ylimäärästä. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin. Aion nauttia tästä tunteesta täysin rinnoin!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

You can't be small if you eat it all


LOMA LOMA LOMA, ihanaa. En tiedä tuleeko selkeetä tekstiä, koska jotenkin outo olo. En tiedä mistä alottaa ja mitä kertoa. Oon koko viikon syöny ku porsas. Mua oksettaa se määrä mitä oon sisääni ahtanu... ja mahassa kyllä näkyy. Kamala turvotus. Eilen oltiin baarissa > liikaa kaloreita juomista. Tänään krappe-ruokaa , eli kebabbia.

Frendi oli meillä pari päivää ja oli kyllä älyttömän hauskaa. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun vierellä on ihminen jonka kanssa voit olla ihan oma ittes ja pitää hauskaa! Vaikka ei hänkään kaikkea ymmärrä. Tuskin moni ymmärtää. En voi sille mtn, että välillä tulee vaan pakonomainen tarve liikkua. En vaan voinu katsoa tv'tä paikallani, en voinu. Oksetti ajatus mun läskeistä. Ahdistus meni ohi kun pääsi liikkeelle.

Pelkään kuollakseni, että lihon. Mutta nyt oon pari päivää vaan relannu ja syöny. En oo kahteen päivään liikkunu kunnolla, joten tänään on pakko raahautua salille. Juoksumatolle juoksemaan edes puoleksi tunniksi ja samalla katsomaan tv'tä. Hyvältä kuulostaa, vai mitä?

Huomenna sitten taas juhlimaan, ah mikä loma. Aion oikeesti ottaa nyt kaiken ilon irti, koska haluun irtautua koulusta ja koeviikosta. Maanantaina palautan taas itsekurin. Pakko. Ja sitten en luovuta ennenkuin 60kg on rikki... vaikka tajusin eilen peiliin katsoessa, että oon kyllä iha kivan näkönen. Mut ei se riitä, haluun olla laihempi.

Viisi lukijaa, toivottavasti jaksatte lueskella sekä kommentoida kun jotain tulee mieleen :)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Now everything's cool as long as I'm gettin' thinner


Mä rakastan herkuttelua ! Siis ei mtn karkki-sipsi-leivonnais-paskaa. Vaan oon takonut päähäni, että kaikki mikä maistuu makealta on herkkua. Hedelmät, jogurtit jne. toimii erittäin hyvin ja tärkeintä, ne on kevyitä. Mielestäni siinä on sekä hyviä, että huonoja puolia.

Rakastan tehdä erilaisia annoksia... ei pelkkä omena tunnu niin herkulta, vaikka makeaa onkin. Mutta jos kuorii ja paloittelee omenan kippoon, laittaa päälle hieman rasvatonta vaniljajogurttia ja ehkä muutaman muron tai kaurahiutaleen, niin annos on täydellinen. Eikä varmaankaan yli 100kcal??

Äskön myös nautiskelin 1% viilillä, johon lisäsin sokeritonta persikka-vadelma mehukeittoa ja hieman kaurahiutaleita. Mielettömän hyvää :') <3 eikä varmaa toikaa paljoa yli 100kcal? Oon muuten miettiny, että kai hieman kaurahiutaleita on kevyempiä kuin muutama muro?? Ite tykkään kuitenki jogurttiin tai viiliin lisää jotain mikä vaatii hieman pureskeluakin.

Niin ja siis huonoa tässä on se, että välillä ahdistun aivan mielettömän paljon jos olisin syönyt vain omenan ja vähän rasvatontajogurttia. Toisaalta tiedän , että ei ole paljon kaloreita.. mutta se oli niin taivaallisen hyvää, että tuntuu kuin olisin syönyt jotain kiellettyä.

Täytyy tähän loppuun vielä paljastaa sairas tapani. (Toivon, että joku muukin harrastaa tätä.) Joka päivä mulla on lähes puolituntia aikaa kun koulu loppuu ja ennenkuin bussi lähtee. Luppoajan kiertelen aina kaupassa tuoreiden leivonnaisten, karkkien ja muiden herkkujen ohi. Kiusaan itseäni niillä tuoksuilla. Ei mun todellakaan tekis mieli laittaa mitään niistä suuhuni -ne kalorimäärät vain oksettaa- mutta nautin siitä tuoksusta. Ja parasta on aina kun lähtee kaupasta ulos voittajana. Ei yhtään mitään ostettuna.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

'I'll take just a little piece' - NEVER WORKS !




Tänään on ollu outo päivä. Ensinnäkin en ollut kotona yötä, joten aamu ei alkanut puurolla ja mehukeitolla > koko päivän syömiset menny päin puita. En siis varmaankaa oo ees syöny yli 1000kcal (tai ainakaa paljoo yli) , mutta silti ahdistus on valtava. Koska suurin osa syömisestä oli tossa kuuden aikaan. Ahdistuksesta johtuen oli vielä lenkin jälkeen pakko hyppii 200 haarahyppyäkin > pohkeet huutaa hallelujaa.

Olin tänää neljältä zumban tekniikka-tunnilla. Voi, vitsi mä rakastan sitä lajia. Onko kukaan muu jäänyt koukkuun tähän trendilajiin? Musiikki on jok-ikisellä tunnilla hyvää, tahti vaudikasta ja oikeen tuntee miten kaloreita palaa kehosta. Love it. Voisin zumbata vaikka joka päivä, jopa monta kertaa päivässä, jos vaan siihen olisi mahdollisuus. Himassa en kuitenkaan koskaan saa yksin mitään aikaseksi.

Maha pömpöttää ja minulla on ilmavaivoja. Ei kiva. :(
Oon muuten tajunnu, että nuo fitness murot on tosi epätereveellisiä.. oikee sokerilla kuorrutettuja. Mitä te suosittelisitte jogurtin tai viilin sekaan?

torstai 25. maaliskuuta 2010

Only perfection is enough for me


Oli tässä sentään yks ilonen päivä välissä. Nyt meinaa ahdistaa.
Oon ollu koko päivän helvetin väsynyt. En tajuu miks, koska eilen menin jo kymmeneltä nukkumaan ja nukuin lähes yheksän tuntia!? Ja oli pakko nukkuu tunnin päiväunetki.. ei auttanu. Huomenna on kuitenki pakko mennä kouluun, vaikka oisinki kipee, koska viime perjantain lintsasin. :( äh luuseri fiilis.

Mun ei pitänyt syyä tänään enään iltapalaa, koska päiväruokana oli jauhelihamunakasta... tosi rasvasta. Sorruin kuitenki salkkareiden aikana syömään porkkanan. tyhmätyhmätyhmä. läskiläskiläski.

On tässä illan aikana onneks yks ihana juttuki tullu. Yks kaveri kysy aluks varovasti, että saako kysyy henkilökohtasen kysymyksen. Nojoo. Sitten tulee 'Ooks sä alipainonen?'. Apua, piristi kyllä :') Huomenna aamulla ois punnituspäivä, pelottaa.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Happy happy happy


Olen iloinen. En ymmärrä miksi, sillä heräsin väsyneenä liian lyhyen unen jälkeen, silti hymyilyttää. Ehkä se on tuo ihana aurinko joka paistaa! :) Ja se, että olen saanut jo paljon tehtyä tämän päivän aikana. Käynyt koulussa, tehnyt läksyjä ja muutaman tunnin päästä aerobicaamaan salille johon liityin eilen, mahtavaaa! Sovittin myös oman fit tracin kanssa, että ensi keskiviikkona on tapaaminen. Saan oman kuntosali ohjelman ja muita neuvoja, can't wait!

Eilen oli pakko lähteä lenkille fiilistelemään tuota auringon paistetta. Voi kun olisi ollut ystävä messissä, niin olisi voinut ottaa ihania kuvia. Yksin en sitten jaksanut.. eikö se näytä tyhmältä jos pomppii tuolla kamera kädessä yksikseen!?

Liikkatunnilla oli eilen joogaa. Ootteko kokeillu? En tykänny siitä alkuunkaan. Se ei ollu alkuunkaan rentouttavaa ja ihanaa (eikö se kuitenki ois tarkotus olla?) Asennot oli luonnottomia ja mulla ainaki sattui jotku liikkeet selkään. Tänään skippasin voimajoogan, koska eilinen otti jo niin koville, heh. Onneksi meen edes aerobiciin.. se kuitenkin kuluttaa enemmän kuin jooga. ;)

Aamupaino oli tänään 61,9kg... JEE! Ensimmäistä kertaa alle 62kg. Täältä tullaan alle 60kg. Toivottavasti tuo kuntosalille liittyminen auttaa asiaa...

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Because the mirror hurts more than starving


Kello on vähän yli yhdeksän aamulla. Koulu alkais tunnin päästä... mutta jätän ainakin ensimmäisen tunnin väliin, en vain jaksa. Yöllä en saanut nukuttua. Heräsin jo viideltä kun mahaan sattui. Taisin syödä illalla liikaa :s yhdeksän aikaan rasvatonta jogurttia ja omenan. Ei, se ei oo ees perjatteessa paljoo. Mut oon tottunu etten syö iltasin mitään. Eilen kuitenkin ahdistuin liikaa, koska kävin lenkillä ja tulin sen jälkeen koneelle. Ystäväni sanoi, että olen kuihtunut kasaan. Oon laihtunu liikaa. MITÄ??

Eikö kukaan voi olla ilonen ku kerranki oon onnistunu laihtumaan. Näin hänet viime lauantaina ja ei hän silloin sanonut mitään. Eilen kuitenkin sanoi, että en näyttänyt enää terveeltä. Mulla on sen verran järkeä (vielä), että menin heti syömään. Ei mun oo todellakaan tarkotus kuihtua sairaan näköisesti, haluan olla kauniisti laiha. En sitten tiedä miten se onnistuu.

Aamulla kävin vaalla ja aamupaino oli 62,4kg. Ja oon siihen itseasiassa ihan tyytyväinen... alunperin tarkoitus olikin laihtua tuohon asti. Mutta nälkä kasvaa syödessä ja haluaisin päästä alle 60kg. Äh en tiedä. Mitä mun pitäisi tehdä?

Tänään oon lähdössä stadiin ja huomenna menen konserttiin. En halua miettiä ollenkaa ruokaa, niinkuin ennen. Haluan vain syödä terveellisesti sopivan verran. En liikaa, mutta sillai että en pyörry. En tiedä onnistunko. :s

Monella ystävälläni on syömishäiriö.. ja sitä kautta varmaa itsekin sairastuin. En kuitenkaan halua syyttää heitä, itse olen itseni tähän kuntoon saanut. Itse mietin koko aika ruokaa. Se on minun ongelmani. Ja haluan myös selviytyä siitä yksin.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Liikkuu millin - hyllyy tunnin




Mulla on niin läskilaiska olo. En kestä tätä ahistusta. Ihan oikeesti. Ootan kauhulla sitä hetkeä , että teen vielä jotain ittelleni. Mut ainaki toistaseks oon pysyny kovana ja itkeny vaan itsekseni.

En jaksa oikeen laskee kaloreita ja arvioin vaan suunnilleen päivänsyömiset.. yleensä yläkanttiin.

Aamusin syön puolendesin puuron(eli siis puol desiä kaura&ruis hiutaleita, puol desiä vettä ja puol desiä rasvatontamaitoo). Puuron kanssa laitan yleensä sitä sokeritonta keittoa, tällä hetkellä persikka-vadelma on ihan must!

Koulussa syön sitten siinä yhtentoista aikaan sitä mitä on tarjolla.. tänään otin kaks soijapihviä, pienen perunan ja porkkanaraastetta. (En muuten ennen ollut maistanut noita soijapihvejä... paljon parempia kuin mitä ne jauhelihapihvit ois ollu! En sitte tiä kumpi ois ollu kevyempi vaihtoehto? Onks kenelläkään tietoa?)

Koulun jälkeen kiirehdin useesti nopeesti kotiin, jotta pääsen syömään. Ei mulla ees niin oo nälkä.. haluun vaan pureskella jotain. Kauhea tunne :s Saatan syödä rasvatonta jogurttia (tällä hetkellä himoitsen sitä ingmanin rasvaton banaanijogurttia <3) ja sen kanssa vähän fitness-youghurt-murjoa. Tänään just kävin niitä ostamassa ,hihi.

Illemmalla 5-6 aikaan syön sitä ruokaa mitä himassa on tarjolla. Tykkään ite kokkailla ja yleensä teenki koko perheelle päiväruuan. Tietää ainaki sillon ettei paistamiseen oo käytetty turhaa liikaa rasvaa tai muuta vastaavaa.

Oon pyrkiny siihen, että en tuon kuuden jälkeen syö enää mitään. Ja alkuvuoden se onki pitäny! Mut nyt viime viikolla alkanu luistamaan , ahdistus senku kasvaa. Illalla oon saattanu syyä vielä appelsiinin tai jogurttia (tai molempia). Joskus se onki ihan hyvä, jos oon ollu tanssitunnillaa... mut jos oon vaa himassa niin miks silti syön? Tyhmä mikä tyhmä.

Jos tätä blogia sattuu joku lukemaan, niin ois kiva kuulla teiän ruokatottumuksista?

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Nothing tastes as good thin feels

Mitä, mitä, mitä !? Kello on vähän yli kymmenen sunnuntai aamuna, ja oon ollu jo lähes kaks tuntia hereillä. En oo kyllä saanu oikein mitään aikaseksi, hehe.

Eilen illalla kävi jotain outoa ja söin _neljä_ ruisleipää ! WTF.. MIKSI??? Joo oli vähä nälkä, mut ois ees vaikka se kaks riittäny. Oli sitte illalla nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä edelleen ihan pallo olo. Joo tiän, ei pitäis ahdistua leivästä.. eihän se nyt niin epäterveellistä oo. Paljon parempi kuin, että oisin syöny neljä pullaa. Mutta silti, ahdistus on valtava. En oo niin pitkään aikaan syöny ees herkkuja, että ahdistun jo terveellisestäkin ruuasta, plaah :s

Ei se mitään, ens kerralla aion vetää kyllä korkeintaa sen kaksi. Se on ihan tarpeeksi. Tai saa ainakin luvan olla.

Oon muutaman päivän pitäny lepopäiviä, koska mun kroppa ei oo oikein pysyny vauhdissa mukana. Tänään kuitenki taas treenaamaan, en malta odottaa! Neljältä zumba-tunnille ja kuudelta core-pilates-tunnille. Haluaisin semmosen sykemittarin, joka laskee myös kulutetut kalorit. Siitä pystyis hyvin seuraamaan paljo noilla tunneilla kuluttaa.

Tällä viikolla pitää olla tarkkana paljon syö, koska haluan lauantaina näyttää hyvältä.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Alisa Jasmina

Päätin tehdä sen, oman blogin. Uskon ja toivon, että tämän avulla saavuttaisin tavoitteeni..

Minä -Alisa Jasmina (en oikealta nimeltä)- olen kesällä 18-vuotta täyttävä lukiolaistyttö. Vuoden 2010 aikana olen jo laihtunut reilu 5kg. Nykyään mittani ovat 172/63. Ensimmäinen tavoitteeni on 60kg , mutta lopullinen tavoitteeni 57kg. [Tai olisipa kiloni edes lihasta, eikä läskiä..]

Yritän päästä tavoitteeseeni terveellisesti. Olen ollut viime kuussa yhden päivän paastolla, join vain kaksi kuppia kahvia.. ja se oli kamalaa. En tee sitä enää uudestaan. Olen jättänyt kaikki karkit ja herkut pois yli kuukausi sitten, joten enää ei tee edes mieli. Tarkoitukseni on syödä kolmen tunnin välein terveellisesti ja tähän asti laihtuminen on tapahtunut melkein itsestään. Tämän hetkisestä painosta en ole varma, koska en ole uskaltautunut vaalle... mitä jos se näyttääkin enemmän kuin luulen painavani?!

Tähän loppuun lisään vielä thinspiration kuvan, voi kunpa olisin itsekin lähempänä tuota kokoa !