Black swan

Kuinka moni on nähny tän uutuusleffan?? Mitä ootte tykänny?



Ite tulin just kattomasta sitä ja täytyy myöntää, että oli erittäin ahdistava ja sai mut ajattelemaan.

Perfektionistiset piirteeni pysyköön nyt tämän voimalla ainakin jonkin aikaa taka-alalla. Kiitos.

Ei mulla muuta.

Maaliskuu

Anteeksi, että petin sanani, enkä ole hakenut apua..

Mutta tiedättekö mitä, muutamat viime päivät oon ollu onnellisempi kuin aikoihin! Huomaa heti miten tuo auringon paiste vaikuttaa mielialaan.. söin jopa suuren jäätelöannoksen shoppailureissulla. Ja mikä tärkeintä, en edes ahdistunut! Nautin siitä niin paljon.. parasta mitä oon pitkään aikaan suuhuni pistäny (ja ehkä tulen pistämään).



Mun paino on joskus alkanut 7, enkä haluu enää ikinä siihen takas. En ikinä. Nyt se alkaa 5 ja on kai siellä puolessa välissä.. mä oon tyytyväinen ja se on kai tärkeintä. Kyllä mulla hetkittäin tääki paino ahdistaa, mutta sitten täytyy taas sitä tervettä puolta herätellä. Oon kuitenki ainaki 173cm pitkä ja urheilullinen. Lihaskin painaa.

Tulevasta kesästä aion kyllä nauttia niin täysin rinnoin (jaa millä rinnoilla....) !

2011

Vuosi on vaihtunut. En ole päivitellyt aikoihin, nyt päätin tulla vähän kertomaan kuulumisia ja lueskelemaan mitä teille kuuluu!

On ollut aikoja kun olen onnistunut pysymään tasapainossa kaiken tämän ahdistuksen kanssa. Joulukin meni ohi, hieman lihoen mutta nopeesti pyhien jälkeen palattiin kuin itsestään pienemmäksi. Painan tällä hetkellä varmaankin 54kiloa.

Olen liikkunut kuin hullu. Päivittäin useita tunteja. Tänään ajattelin pitää vapaan illan.. mutta pitäisi keksiä tekemistä ennenkuin en enää pysy paikoillani. Istuminen tuntuu vaan niin läskiltä. Ehkä katson elokuvan seisten niinkuin viime yönäkin kun en saanut unta??

Mietin aivan liikaa mitä syön. Yritän syödä tarpeeksi ja terveellisesti, mutta se on vaikeaa. Rakastan laittaa ruokaa ja sitä oonkin saanut tehdä. Samalla on tullu itsekin maisteltua kaikkea.. varmaan ihan hyvä juttu välillä herkutellakin. Sekunnista toiseen mielessäni pyörii, että mitä voisin laittaa ruoaksi ja paljonko uskallan syödä. Liikun paljon, jotta olisin sitten ansainnut syödä sen mitä mieli tekee.

Miksi mulla ei oo ystäviä kenen kanssa viettää päivää? Vika on varmasti itsessäni, mutta en tiedä mitä tekisin toisin, ettei aina tarvitsisi olla yksin. Olen yrittänyt vanhoihin ystäviin pitää yhteyttä ja kysyä milloin heillä olisi minullekin aikaa, mutta ei sitä näytä keneltäkään löytyvän.

Olen saanut töitä ja teen niitä muutaman illan viikossa. Tykkään. Saa muutakin ajateltavaa.

On ollut huonompiakin hetkiä, mutta en minä onnellisimmillani ole. Ainut mistä saan iloa on liikunta..... mutta se on käynyt vähän pakkopullaksi. Mitä teille kuuluu??

äh

Edelleen hukassa.
Paino ehkä hitusen noussut.... ahdistaa.
Oon taas takas siinä, että yks ylimääränen porkkanakin saa aikaan mielettömän ahdistuksen. Äh.
Aurinko ja se lämpö takaisin, niin enköhän mäki piristyis ja vois olla miettimästä kaikkea paskaa.

Syyskuu

Joka kerta kun ahdistaa, niin tuntuu, että aika ei kulje eteenpäin. Kuitenkin nyt on jo syyskuun alku? Enää puolivuotta lukiota ja olen vapaa. Tulevaisuus pelottaa, kirjoitukset menevät huonosti, tiedän sen jo nyt. En vain jaksa lukea niihin. Entä mitä kirjoitusten jälkeen? En todellakaan tiedä mitä sitten teen. Haluaisin pois vain tästä maasta.. johonkin lämpimään paikkaan, missä voisin aloittaa alusta ja olla onnellinen. En vain tiedä osaisinko.

En ole käynyt lukemassa teidän rakkaiden blogeja (ja ehkä ihan hyväkin niin, parantumiseni kannalta meinaan), mutta nyt päätin ajankuluksi lueskella. Itken. Miksi toiset joutuu elämään helvetissä? :'( Elämäni tuntuu kamalalta, mutta osalla teistä menee minuakin huonommin. Kunpa osaisin auttaa.. mutta en osaa edes itseäni joten miten osaisin muita!?

Uskoin, että pystyn lopettamaan laihduttamisen heti kun vain haluan. No eihän se niin tietenkään ollut. Ei tilanne pääni sisällä ole oikeasti edennyt mihinkään suuntaan. Olin varma, että olen vahvempi kuin tämä sairas mieli. Mutta ei. Tuskin kukaan on jos näin pitkälle on jo mennyt. Yli puolivuotta ja 20kiloa sitten olin vahvasti erimieltä.

Olen menettänyt useita ystäviä, he eivät kai vaan jaksa minua. Ja ymmärrän kyllä täysin.. suutun ja raivoan nykyään todella pienestä, en ole niin iloinen kuin ennen. Yritän kyllä hallita tunteitani ja pitää ne piilossa. Ei se vain ole niin helppoa kun on sisältä aivan rikki ja väsynyt. En tiedä kauan jaksan enää.

Yksi asia mistä olen päässyt eroon on vaaka. Käyn sillä tosi harvoin, koska se saa mut oikeesti ahdistumaan. Luotan enemmän peiliin, vaikka sieltäkin kuulemma nään itseni väärin. Vaaka kuitenkin kertoo sen raan totuuden, kun peilistä taas voin kuvitella mitä itse haluan.

Koulu alkoi muutama viikko sitten ja ensimmäisten päivän jälkeen olin valmis heittämään hanskat tiskiin. En kuitenkaan tehnyt niin. Olen käynyt siellä päättäväisesti ja yrittänyt oppia jotain uutta. Huonolla menestyksellä tosin.. Mutta ainakin olen ollut paikalla ja aion päästä lukiosta pois ensi keväänä. Ja sen jälkeen pidän varmaan taukoa opiskelusta, se ei vaan oo mun juttu.

Oon saanu kehuja siitä kuinka hyvältä näytän, joten täytyy jaksaa hymyillä. Se on vaikeaa, mutta kyllä mä sen korkeintaan 8 tuntia päivässä jaksan. Miten toiset voi nähdä tän kropan täydellisenä?? En ymmärrä. Tai no joskus, (ehkä kerran kahessa viikossa) on hetki jolloin tunnen itseni sopivaksi ja hyväksyn itseni. Olen jopa ylpeä siitä mitä olen liikunnalla ja itsekurilla saanut aikaan. Näkyviä lihaksia ja luita, tykkään. Mutta, se ei todellakaan ole ollut helppoa. Käyn melkeinpä päivittäin zumbaamassa, tanssitunnilla tai bodybumpissa. Poljen joka arkipäivä pyörällä lähemmäs 20km ja silti en iltaisin käy edes koneella, koska en halua vain istua paikallaan. Sairasta? Kyllä.

Olen yrittänyt päästä näistä ajatuksista eroon ja välillä olenkin voinut vain nauttia ja olla ajattelmatta. Kuitenkin pian ajatukset taas palaa ja tunnen olevani kotona. Tai siis ne on jo niin arkipäivää, että ilman kontrollia olen hukassa.

Palelen. Mutta se on normaalia kun puuttuu rasvakerros. Inhoan sitä kun sormet ja huulet alkaa sinertää kylmyydestä. Samaan aikaan kuitenkin rakastan sitä, että tiedän syöneeni tarpeeksi vähän.

En ole ihan niin negatiivinen, mitä tästä valitustekstistä ehkä saa ymmärtää. Mutta pakko purkaa jonnekin tätä kun en kenelle vaan voi mennä selittämään, ei he ymmärtäisi. Harva ymmärtää miltä musta tuntuu. Onneksi kuitenkin jokaisessa päivässä on myös niitä ilon hetkiä, kuten tanssitunnin jälkeen. Olo on sanoinkuvaamattoman ihana. Olen iloinen ja kaikki on hyvin. Hetken.

En tiedä miten tästä eteenpäin. Päivä kerrallaan ja yritän pitää ystävistäni kiinni. Jaksamisia kaikille ja ei haittaa vaikka kukaan ei tätä edes olisi jaksanut lukea kokonaan.. ainakin voin itse joskus palata ajatuksiini ja katsoa mihin suuntaan ollaan menty.

-Alisa Jasmina

Heinäkuun lauantai

Tähän mennessä lämpimin kesä suomessa mun elämäni aikana, mahtavaa!!
Rakastan tuota aurinkoa ja lämpöä, vaikka yöllä hikoilenkin sängyssä ja ähkin kun en saa unta... ei se edes haittaisi jos ei tarvitsisi päiviä istua vielä töissäkin, mutta kestän senkin. Enää kolme viikkoa ja sitten taas kouluun. Loman aikana oon ehtiny käymään ulkomaillakin pyörähtämässä. Voin kertoa, että oon tuntenu itteni jopa eläväksi! Love my friends <3

Mä aion parantua. En aio ahdistua vaikka syömiset ei olisikaan niin 'hyvin' kuin haluaisin. Mä en oikeesti halua enää edes laihtua.. koska kohta oon samanlainen luuranko kun yks työpaikallani. Mulle on huomauteltu kuinka vähän muka syön safkiksella ja tauoillakaan en koske niihin tarjolla oleviin pulliin. En vaan pysty syömään enempää siellä. Tuun jo täyteen siitä kun nään kaikki muut ahmimassa niitä kaksin käsin. mutta mä pelkään, että seuraavaks mä oon puheenaiheena kun en oo paikalla.. Viimesimpänä päivänä siellä on jaaritltu kuinka tämä yksi on vaan 'luut ja räkää välissä'. En halua. en halua. Joten nyt tosissani aion syödä enemmän.

Käyn kuitenkin lähes joka päivä zumbaamassa (3-5 kertaa vkossa) ja arkipäivisin poljen töihin ja takas (n.13km yhteensä), joten miten mä edes oon pärjänny alle 1000kcal päivässä? En todellakaan tiä. Mut nyt se alkaa näkyä... luut törröttää jo vähä ikävästi jaloissa. Haluun mielummin lihaksikkaamat jalat joten tolla liikunnanmäärällä kaiken pitäis muuttua lihakseksi, eikö ? :)

Hyvää kesää kaikki ihanaiset ! <3 oli ihana kuulla , että kaikki ainakaan ei ollut mua unohtanut. Ja anteeksi sekava teksti.. vähän heikko olo tälläkin hetkellä ja mietin jos menisin syömään, oikeesti.

Kesäloma

hei kaikki!
Ootte jo varmaan unohtanu mut, mutta mä en oo teitä. Oon miettiny mitähän teille kuuluu, mutta oon koittanu pysyä erossa tästä kaikesta ja selvittää omaa päätäni.
En oo kyllä onnistunu, en tiedä mitä haluan.

Välttelen vaakaa, mutta uskon painavani n.56kg. Ei mun pitäny laihuttaa ees tähän asti? No mut en osaa vieläkää lopettaa.

Koko kesän oon ollu töissä ja jatkan siihen asti, että koulu taas alkaa. Liikun aina töiden jälkeen ja oon ihan poikki koko aika. Välillä saatan syödä enemmän , koska muka tajuan etten haluu muutttua luurangoksi ja jos jatkan samalla tavalla niin muutun ennenkuin tajuan, mutta ei. Silloin tulee aina kamala ahdistus niinkuin tälläkin hetkellä. Pakko kai lähteä vaan lenkille vaikka tänään piti olla tän viikon ainoa lepopäivä. :( tyhmä mikä tyhmä.