Viime viikonloppu meni päin persettä. Kolmen päivän ahmiminen!
Nyt onneksi olen saanut taas hieman itsekuria takaisin. Eilen meni aamupäivä paastoten, mutta illalla porukoiden kanssa oli pakko syödä. Tänään sitten syönyt jo normaaliruokatymin mukaan. Paluu tuttuun ja turvalliseen, jees (:
Oon päättäny lopettaa tän masistelun, koitan miettiä positiivisesti. Sillain jos jaksais vähä paremmin :)
Oon muuten ihan koukussa tuohon supersize vs superskinny sarjaan (dieetit vaihtoon). Youtubesta oon tän ja eilisen päivän aikana kattellu niitä jaksoja ja ehkä vähän ruvennu tajuumaan, että ei tarvi ihan niin tarkkaan kattoa mitä syö. En mä kuole jos en tiä jokasen annoksen kaloreita. Ja vaikka kalorit nousee päivässä yli 1000, se taitaa olla vaan hyvä juttu...... tai en mä tiä. Toivottavasti ainakin.
Mitä teille kuuluu ?
tiistai 4. toukokuuta 2010
lauantai 1. toukokuuta 2010
Sunnuntaiahdistus
Hei. Olen turvonnut. Olen porsas. Olen kuvottava. Olen läski.

Vappuna tuli syötyä varmasti enemmän kuin tavallisesti syön edes viikon aikana. Perjantaina SEKÄ lauantaina. Hyii. Olisi pysynyt edes yhdessä päivässä. Päätin, että en aio ahdistua. Söin kaikkea paskaa (patonkia, juustoa, suolakeksejä, viinirypäleitä jne).
Mun mahalaukku on vennynyt aivan valtavasti ja maha pömpöttää, ei hyvä sillä tänään oon menossa shoppailemaan.. noo taidan ostaa sovittamatta farkkulegginsit (farkkuja en pysty). Tarviin kuitenkin uudet housut, koska kaikki farkut on mulle aivan liian isot nykyään (justhan mä ostin ne?? o_O) ne roikkuu päällä, ei enää sillai kivasti vähä löysästi.. vaan liikaa.
Söin koko ajan nuo kaksi päivää, vaikka mulla oli monta kertaa eilenkin maha kipeä ja huono olo siitä ruokamäärästä. Ei niinkään ahdistanut, bloggasin sen ajatuksen päästäni jotenkin ouodosti(?). Mutta kun sisälleni ei oikeesti mahtunut mitään ja silti söin. Tyhmä vai tyhmä?
Päätin, että syön itseni aivan ähkyyn, oikeesti oksennuksen partaalle.. niin sitten ei pitkään aikaan tee edes mieli syödä niin paljon kun mietin sitä kuvottavaa oloa. Tämän viikon otan sitten erittäin tarkasti, en syö ollenkaa ruokia jotka saattaa johtaa suurempiin määriin (ei ihan ahmimiseen, mutta santsaamimseen kuitenkin). Eli kiellettyjä on lisäksi ehdottomasti leipä, viinirypäleet, murot.
Vaalle en aio mennä kun aikaisintaan perjantaina. En suoraan sanoen halua tietää paljon se nousi ahmimisteni johdosta. Haluan vain niistä eroon, ilman, että tiedän tarkkoja summia. Uskon kuitenkin että kalorit pysy alle 5000 yhteensä, joten saan ne pois aika nopeasti vähentämällä syömisiä nyt vain radikaalisti.
Jottei teksti kertoisi vain ruuasta, niin kerron lyhyesti vapustani. Perjantaina näin ystäviä stadissa. Käytiin pyörähtämässä kaivarissakin, mutta se oli järkyttävä teinihelvetti. Enkä suoraan sanoen ymmärrä miksi sinne täytyy mennä ryyppäämään jos on niin kylmä ja huono sääkin? No menin sitten ystävälleni yöksi.
Lauantaina juuri heränneen, turvonneena tankkerina sain kuunnella ystäväni äidiltä kuinka olen kuihtunut ja päläpälä. Anteeksi, mutta en olisi ollenkaan jaksanut kuunnella koska tunsin kuinka mahani oli turvonnut kuin ilmalaiva. Saarnan jälkeen olikin vuorossa ruokailu, jossa hän selkeästi tarkkaili syömisiäni. Ahdistus. Oikeesti kamalin ruokailuhetki pitkään aikaan, mutta selvisin hengissä! Ruokailun jälkeen hengasin vielä jonkin aikaa ystäväni kanssa ja lähdin kotia kohti. Illalla lähdin vielä siskolleni viettämään iltaa (lue: syömään ja juomaan).
Tuli ehkä vähän sekavaa tekstiä, mutta vappu on vappu ja silloin ollaan sekasin, eikö. Heh. Mutta miten teihän vappu meni? Viikon jälkeen kun toivottavasti olen taas lähempänä 59kg yritän sitten lisätä syömisiä normaalimmiksi. :) Wish me luck.

torstai 29. huhtikuuta 2010
Vappuaatto

Nopea aamupostaus. Aikaa olisi ollut enemmänkin, mutta netti katkesi.. Olisin myös voinut nukkua pidempään, mutta nykyään se ei ole enää helppoa. Kenellkään hyviä neuvoja? Koska olen usein kuitenkin väsynyt, mutta en vain saa unta.
Tänään aamulla paino oli 59,4kg.. eli noussut hieman. Söin eilen kuin porsas..... mutta en masennu. Tänä viikonloppuna aion todellakin pitää hauskaa. Pääsen viettämään laatuaikaa erään ihanan ystävän kanssa, jota en ole vähään aikaan edes nähnyt. Samalla nään myös muita ihanuuksia. Awesome!! Wish me luck, etten ahdistu. Aion onnistua.
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Keskiviikko
Kirjoitin eräällä foorumilla .. ja ajattelin, että senhän voisi julkaista täälläkin. Edelleen olen hukassa.
Kyllä, itselläni se on ainakin tällä hetkellä sitä, että en tiedä mitä olen ja mitä haluan olla. Olen nimittäin saavuttanut tässä lähiaikoina ensimmäisen tavoitepainoni, ja en tiedä haluanko jatkaa eteenpäin.... Toisaalta en osaa päästää näistä tavoista eroonkaan.
Se, että jokaiseen asiaan ei pysty itse vaikuttamaan. Itseasiassa kun tuntuu, että kaikki kusee ympärillä, niin itsekuri on avainsana minulle. Vaikka kaikki kaatuis, niin yhteen asiaan voisin olla edes tyytyväinen... syömiseeni. Siitä päätän tasan minä itse, eikä kukaan muu.
Anteeksi, että en ole paljoa kirjoitellut, koitan vain tällä hetkellä selvittää päätäni. Huomenna ehkä enemmän.. tai viimeistään ensiviikolla. Jakselkaa odottaa ja viettäkää hauska vappu! Itsekin yritän..

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Sunnuntai

En tiedä mitä ajatella.
Söin eilen paljon, oikeesti älyttömän paljon. Voisin vaikka listata kaiken, joku järkevämpi saa sitten yrittää päätellä paljon tuli kaloreita, itse en jaksa miettiä kuin niistä mitä varmasti tiedän.
Aamupuuro ja muki kahvia (alle 150kcal)
Lounaaksi kolme grillattua kevytnakkia & salaattia (n.200kcal?)
Välipalaksi viili+mehukeitto (100kcal)
Päiväruoaksi 6 palaa itse tehtyä pizzaa. (pellillinen=16palaa) En todellakaan ymmärrä miten pystyin ahtaamaan sisälleni edes noin paljon... olo oli kuin virtahevolla syötyäni. Hyvä, että pystyin kävelemään omaan huoneeseeni.
Illalla söin vielä kaksi porkkanaa ja omenan. Ajattelin, että olo tulis kevyemmäksi jos vähän söis vielä jotain noiden pizzojen jäkeen, mutta tälläkin hetkellä (klo 10 aamulla) olen aika täynnä. Kohta kuitenkin ois tarkoitus mennä syömään aamupalaa.
Kyllä mä eilen liikuinki, ettei ihan vaan syömiseksi mennyt. Kävin meinaan zumbaamassa (teen tästä blogimerkinnän kunhan vain kerkeän!! Odottakaa rakkaani :)) ja lisäksi poljin pyörällä n.15km !
Ettei tää blogi menis pelkästään ruokien kyttäämiseksi (ja jotta saisin itsekin muuta ajateltavaa) niin ajattelin kirjoittaa nukkumisesta. Miten te nukutte?
Itselläni ei ennen ollut minkäänlaisia ongelmia nukkumisessa. Nukahdin helposti ihan missä vain, jopa bussissa yleensä otin puolen tunnin päiväunet. Nykyään väsyttää paljon (energiavaje.. i know), mutta silti nukahtamiseen saattaa mennä yli tunti illalla. Pyörin pyörin ja pyörin. Lopulta toivottavasti nukahdan. Yöllä kuitenkin herään useita kertoja ja katselen kelloa monta kertaa ennenkuin nukahdan uudestaan. Kamalaa. Nukun siis nykyään tosi katkonaisesti. :/ Onko teillä jotain vinkkejä?? Lisäksi viikonloppuisin ennen nukuin helposti pitkään heräämättä kertaakaan. Nykyään on saavutus nukkua yhdeksään asti. Ja siltikin arkipäivisin ei millään jaksaisi nousta seitsemältä, jotta ehtii kouluun.
Hmm. Saakohan tästä tekstistä edes selvää. Anteeksi, en jaksa tarkistaa ja lukea uudestaan. Sillä lähden nyt aamupalalle.... yritän vielä ainakin tänään syödä sen kummemmin miettimättä ja jos paino ei nouse niin yritän jatkossakin.
Vastauksia edelliseen postaukseen, rakastan sitä kun joku kommentoi ja tiedän, että on lukenut merkintäni!! Kiitos siitä erittäin paljon <3
eveliina: Noin neljässä kuukaudessa. Aloitin kunnolla laihduttamaan vuoden alussa (karkkilakko tammikuun alussa, herkkulakko helmikuun alussa jne.) ja nyt on siis yli 10kg lähtenyt.
Appelsiini: Kiitos!! Varsinkin sinun sanasi merkitsee erittäin paljon <3 Annat voimia jaksaa tätä paskaa. Mutta jouduin kuitenkin kieltäytymään avusta. En koe olevani niiiin sairas, että tarvitsisin apua ja en pystyisi itse selviämään. Ainakaan vielä. Niin ja miten voi olla mahdollista, että paino vielä laskisi kun rupee syömään enemmän? Olen aina kuvitellut, että tässä vaiheessa muutama kilo tulee pakostakin takaisin. Outoa.
ARGH ! osa tekstistä katosi ja jouduin kirjottamaan useampaan kertaan.
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Sekaisin ?

appelsiini: (vastaan nyt tässä kommentiisi, jotta sinä ja muut joita ehkä kiinnostaa huomaa)
En tiedä minkä takia, mutta jotenkin mun silmät on yhtäkkiä auennu ja mua on ruvennut jopa pelottamaan tää touhu. Liikun joka päivä.. vaikka tiedän, että lepopäivät ois tärkeitä. Syön jatkuvasti alle kulutukseni ja tämän takia mulla on aina kylmä ja heikottaa.
Söin eilen paljon, silti aamulla painoin tänään vielä vähemmän? meinaan 59,1kg. Lisäksi olen tänään syönyt jo erittäin paljon ja puolen tunnin kuluttua alamme isän kanssa tehdä pizzaa. Ja kyllä vain, itse ehdotin pizzaa ja aion syödä hyvällä omalla tunnolla.
Taistelen oikeesti sitä vastaan, että söisin hyvällä omalla tunnolla. Kuitenkin heti syömisen jälkeen, kun olo on täysinäinen tulee ahdistus. :s mutta nyt yritän taistella sitä vastaan!! En haluu kuihtuu olemattomiin.
Herkkuja (leivonnaisia, karkkia, sipsiä, jäätelöä jne.) en kuitenkaan ala syömään, koska pelkään kuollakseni menettäväni kontrollin ja paisuvani hetkessä takaisin vanhoihin mittoihin ja vielä ylikin.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Of course it's hard. If it was easy then everybody would do it.

Eilen aamupaino 59,3kg !! Mitä mitä mitä, painoin kilon vähemmän kuin kuvittelin.
Tämä tarkoittaa, että olen saavuttanut ensimmäisen tavoitteeni. Kyllä vain. En olisi uskonut aloittaessani (päälle 10kg painavampana), että päätyisin tähän kokoon, ainakaan näin pian.
Nyt on niin voittajafiilis! :) Lopullinen tavoitteeni on 57kg.....
Olen jo koittanut alkaa syömään enemmän nyt kun pääsin ensimmäiseen tavoitteeseeni, koska minulla ei ole kiirettä päästä tuohon 57kg. Eikä välttämättä edes tarvetta päästä siihen ollenkaan. Tällä hetkellä olen tyytyväinen kun katson peiliin, ei näy löysää. Iso osa painostani on lihaksia ja kiinteää, joten se ei haittaa. En ole koskaan halunnutkaan tikuksi.
Ongelmana tässä on se, että olen aivan hukassa, paljonko päivässä pitäisi syödä ettei paino laskisi? Tuntuu, että nyttenkin syön luvattoman paljon.. ja silti vain lukemat pienenee. Nyt joku järkevä, voisi kertoa esimerkkipäivän hyvästä syömisestä, niin että paino pysyisi samana. (Ja muistuttaisin, että en syö herkkuja.. joten niitä ei kannata listalle laittaa :))
This is not really me
You're an angel not asking who I am
You understand
That is not really you
You look at me as if I'm something more
Well dream on
Welcome to my life
You see it is not easy
But I'm doing all right
Welcome to my dream
It's the only one who needs me
And stays right by my side
ps. tuo kuva.. näyttäisinpä tuolta! Olen ihastunut farkkushortseihin ja kesällä haluaisin päästä käyttämään niitä yhtä hyvän näköisesti ! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)